Historia

1852

Fredrik Edvard Ekberg oli sijaisperheessä Helsingissä kasvanut nuorukainen, joka päätti tehdä 18-vuotiaana uskaliaan uranvaihdoksen. Hän keskeytti kellosepän opintonsa Porvoossa ja ryhtyi leipurimestari Schulinin oppipojaksi Helsingissä. Neljän vuoden puurtamisen jälkeen Ekberg valmistui kisälliksi ja ryhtyi kiertämään maailmaa leipuriharjoittelijana niin Haminassa, Viipurissa, Riiassa kuin Pietarissakin. Tammikuussa 1852 Ekberg läpäisi maisterintutkinnon ja kuukautta myöhemmin oman leipomon ovet avautuivat Rauhankadun ja Mariankadun kulmassa.

1856 

Ekberg oli päättänyt menestyä. Hän työskenteli leipomossa puoliyöstä kello yhdeksään aamulla, jolloin oli aika peseytyä ja avata leipomon ovi asiakkaille. Myyntityötä kesti iltayhdeksään asti ja kolmen tunnin unien jälkeen työt leipomossa alkoivat.

Neljä vuotta myöhemmin leipomo muutti Aleksanterinkadulle, Kiseleffin talon kellariin. Ekberg kypsytteli ajatusta kahvilan avaamisesta, mutta ensimmäinen anomus hylättiin, koska kahvilatoimintaa pidettiin sopivana vain köyhille leskille. Ekberg ei kuitenkaan luovuttanut, ja niin vietettiin Kahvikamari Kuopan avajaisia kymmenen vuotta leipomon avaamisen jälkeen. Kauppa kävi, kahvia myytiin virkamiehille ja opiskelijoille lähes 300 kuppia päivässä.

1862 

Vaurastunut Ekberg osti tontin Aleksanterinkadulta nykyisen Stockmannin paikalta ja rakennutti leipomolle ja kahvilalle uuden kolmikerroksisen kivitalon. Pian Ekbergin onni kuitenkin kääntyi. Vaimo menehtyi ja nälkävuodet ajoivat yrityksen katastrofin partaalle. Sinnikäs Ekberg päätti käynnistää viinatehtaan ja pelastikin sen tuotoilla liiketoimintansa.

Talous elpyi ja Ekberg löysi uuden rakkauden. Yhdessä uuden vaimonsa kanssa he avasivat Café Parisienin, Helsingin hienoimman ravintolan, jossa tarjoiltiin ostereita ja samppanjaa. Toiminta huipentui tsaarin ja hänen puolisonsa kestitsemiseen Kaivohuoneella vuonna 1876. Pahaksi onneksi tilaisuuteen vuokratut pöytähopeat varastettiin ja ravintolan taloudellinen alamäki alkoi. Loistokas ravintola suljettiin seitsemän vuotta myöhemmin.

1864 

F.E. Ekbergin työtä jatkoi hänen poikansa Fridolf yhdessä Hilma-vaimonsa kanssa. Vuonna 1912 he myivät Aleksanterinkadun talon ja ostivat tontin Bulevardi yhdeksästä. Ajatuksena oli ensin rakentaa tavanomainen asuintalo, mutta koska Hilma ei halunnut vetäytyä työelämästä, hän pyysi Fridolfia rakennuttamaan "pienen leipomon". Lopulta talon pohjakerroksesta tuli leipomo ja leipäkauppa. Talon toiseen kerrokseen sijoitettiin viihtyisä kahvila, jossa oli erityisesti naisasiakkaita varten sisustettu huone valkoisine huonekaluineen. Sinne rouvilla oli tapana kokoontua.

Yläkerran kahvila siirrettiin katutasoon vuonna 1932. Sisustustyyli oli ajan hengen mukainen: mustaksi petsattuja huonekaluja, hopeanvärisiä pilareita, plafondi-valaisimia ja takaseinällä maisemakuva Helsingistä.

Fridolfin ja Hilman jälkeen yritystä johti Lars Ekberg. Hän oli taiteellisesti hyvin lahjakas, minkä ansiosta Ekbergin toiminnassa alkoi näkyä uutta estetiikkaa. Leivonnaisten muotoilun ja värisommittelun huipentuma olivat huolella rakennetut ikkunasomisteet ja marsipaanifiguurit.

1915 

Kahvila sai uuden ilmeen vuonna 1951, mutta leipomopuodin ulkoasu säilytettiin mahdollisimman alkuperäisenä.

Larsin poika Otto Ekberg otti ohjat käsiinsä vuonna 1977. Yritys oli taloudellisissa vaikeuksissa ja Oton tulikin ensin kääntää toiminta jälleen kannattavaksi. Onni onnettomuudessa oli, että yrityksellä ei ollut varaa lähteä mukaan 1980-luvun sisustusbuumiin, vaan kahvilan piti tyytyä vanhoihin kalusteisiin. Perinteikkyydestä tuli lopulta Ekbergin tavaramerkki.

Otto Ekbergin vaimo Maj-Len tuli mukaan yrityksen johtoon vuonna 1986, ja viime vuosien aikana myös heidän lapsensa Mark ja Nina puolisonsa Martinin kanssa ovat palanneet perheyritykseen työskenneltyään ensin muualla. Viides sukupolvi on ottanut ohjat käsiinsä.